Nörttikulttuuri-kurssin fanituotantoa käsittelevällä luennolla käytiin keskustelua siitä, kuka kuuluu fandomiin, mitä on oikea fanius ja miten fani voi toimia yhteisössä. Puhuttiin siitä, kuinka yhteisössä saatetaan huomaamatta tehdä erontekoa niin sanottujen oikeiden fanien ja muiden välille – ei välttämättä puheilla, vaan vakiintuneilla toimintatavoilla ja määrittelemällä "oikeaa" faniutta. Meistä oli mielenkiintoista, kuinka tämä näkökulma otettiin ryhmässä vastaan: keskustelijat ryhtyivät tuomaan esille omia tapojaan fanittaa ja näin tulivat nimenomaan määritelleeksi sitä, mitä on olla fani. Se ei luultavasti ollut tietoista, mutta siitä tuli keskusteluun puolusteleva sävy – aivan kuin osapuolet olisivat tunteneet itsensä ja faniutensa uhatuiksi. Lähtökohtaisesti voisi ajatella, että nörttikulttuuria käsittelevä kurssi olisi viimeinen paikka, jossa jokin uhkaisi omaa identiteettiä. Onko nörttikulttuurissa ja fandomeissa jotain perustavanlaatuisesti pielessä, jos omaa joukkoon kuulumistaan joutuu näin herkästi todistelemaan – tietoisesti tai tiedostamatta? Iski ulkopuolisuuden tunne: haluanko lopulta kuulua yhteisöön, jossa me-ne -ajattelu on näin arkipäiväistä?
Tässä kirjoituksessa puhumme lähinnä faniudesta, emme niinkään nörttiydestä. Olemme itse aina olleet ensisijaisesti erilaisten kulttuurituotteiden faneja; monet näistä tuotteista vain sattuvat kuulumaan nörttikulttuurin piiriin. Tällä hetkellä katsomme, että nörttiys on syvää kiinnostusta – faniutta – useampaa nörttikulttuurin alaista asiaa kohtaan. Fani voi olla olematta nörtti, mutta tämänhetkisen käsityksemme mukaan nörtti olisi lähes poikkeuksetta myös fani. Molemmat ovat mielestämme henkilökohtaisia käsityksiä itsestä, mutta jännite syntyy siitä, että niin oma yhteisö kuin ympäröivä yhteiskuntakin määrittelevät niitä jatkuvasti. Myös TanjaM kirjoitti kurssiblogiin samasta aihealueesta ja hänen kirjoituksensa on hyvin lähellä omaa ajatusmaailmaamme: mekin uskomme jokaisen oikeuteen olla fani tai nörtti sillä tavalla kuin itselle parhaalta tuntuu – ja tiedostamme sen, että faniuden läheinen suhde identiteettiin ja tunteisiin on omiaan aiheuttamaan yhteentörmäyksiä eri osapuolten välillä. Pidämme aihetta niin tärkeänä, että halusimme kantaa oman kortemme kekoon ja pohtia syvemmin sitä, kuka faniutta määrittelee ja millä tavalla.
Ennen Nörttikulttuuri-kurssia emme olleet juurikaan tulleet pohtineeksi faniutta tai fandomia turhan kriittisesti. Siksi oli pieni järkytys huomata, että yhtäkkiä esimerkiksi fandom, joka meille oli edustanut ennen kaikkea yhteenkuuluvuutta, näyttäytyikin diskriminoivana yhteisönä. Kuten luennollakin tuli esiin, yhteisö ja yksittäiset fanit usein vakuuttavat ottavansa kaikki avosylin vastaan, mutta teot voivat kertoa toista. Näemme kaikkein ongelmallisimpana pakottavan tarpeen määritellä ultimaattista tosifania. Siitä hetkestä lähtien, kun joku tunnustautuu faniksi, hänelle ojennetaan pitkä lista asioita, jotka lopulta määrittävät sen, millainen fani on. Se, saako fanitutkinnostaan C:n vai L:n, tuntuu olevan kiinni siitä, kuinka paljon listastaan voi sanoa suorittaneensa.
Suomalaisella Vuotava noidankattila -foorumilla keskustelua todellisesta faniudesta käydään jo toisessa keskusteluketjussa. Määritelmien kirjo on suuri, mutta pääpiirteittäin kirjojen lukeminen arvostetaan elokuvien katsomista korkeammalle; lisäksi katsotaan, ettei todellinen fani häpeile kiinnostuksenkohdettaan, vaan on ylpeä siitä. Nimimerkki Mansikka listaa tosifanin ominaisuuksia:
On lukenut kirjat. Pitää niistä kaikista ja hyväksyy nekin kohdat joiden hän haluasi menevän toisin. Kunnioittaa kirjailijaa ja on kiinnostunut kaikesta potteriin liittyvästä. Raivostuu kun joku sanoo ettei pidä Pottereista. Tietää oman tupansa ja osaa kaikki mainitut tupalaiset. Pakottaa kaveritkin lukemaan. :D Piirtelee Dobbyja ja käyttää eriparisia sukkia. Pitää pottervaatteita ylpeästi ja häpeilemättä. On potterfani ja ylpeä siitä. Maksaisi mitä vain jos tulisi lisää kirjoja.
Ketjussa on monta vastaavanlaista määritelmää: toteavaan tyyliin kirjoitettuja listoja täynnä absoluuttisia totuuksia ja joustamattomia kriteereitä. Vaihtoehtoja tai diversiteetin mahdollisuutta ei tällaisista viesteistä löydy. Oikeastaan viestin kirjoittaja määrittelee usein tietoisesti tai tiedostamattaan oman faniutensa, mutta keskustelun aiheen huomioon ottaen tulee olettaneeksi, että muidenkin pitäisi olla samanlaisia.
Avainsana tuntuu olevan kaikki. Fanin täytyy lukea kaikki, nähdä kaikki, kokea kaikki, tehdä kaikki ja tietää kaikki mitä kiinnostuksen kohteeseen liittyy. Kuitenkin esimerkiksi samat potteristit, joiden mielestä tosifanin on täytynyt lukea kaikki seitsemän kirjaa, ovat voineet kokea itsensä suuriksi faneiksi jo silloin, kun sarjasta oli ilmestynyt vasta puolet. Siitä huolimatta nykypäivänä heidän faniuden määritelmäänsä kuuluu ehdottomana osana se, että kaikki kirjat on luettu läpi. Uuden fanin pitäisi hypätä aallonharjalle saman tien – ja hyppy on vuosi vuodelta korkeampi, kun uutta tietoa ilmestyy jatkuvasti. Kurssillakin on tullut todettua, että jokainen aloittaa fanituksensa jostain. Tuntuu siis kummalliselta olettaa, että jokaisen tulisi heti tietää kaikesta kaikki. Pidämme olennaisempana rajapyykkinä henkilökohtaista faniuden tunteen syntymistä, eikä siihen vaadita kaikenkattavia tietoja aiheesta tai kokemusta jokaisesta faniuden osa-alueesta.
Toistakin ääripäätä Vuotiksen keskusteluketjusta onneksi löytyy; näin nimimerkki adswil asian ilmaisee:
Miksi todellinen Harry Potter -fani pitää ylipäätään määritellä? En näe siinä mitään ideaa, jokaisella on oikeus olla fani omalla tavallaan, vaikka sitten olisi vain katsonut elokuvat eikä olisi koskenutkaan kirjoihin. Ei se ole keneltäkään itseään tosifania pitävältä pois, jos joku vähemmän asiaan perehtynyt kutsuu itseään faniksi.
Onko kenties niin, että määritellessään itsensä faniksi tulee määritelleeksi samalla faniuden ja näin ollen myös muut fanit? Tavallaan jokainen yksilö määrittelee uudelleen fanin prototyyppiä, jolloin hänen fanittamisensa tavalla on vaikutuksia myös muiden faniuteen. Jos kyseinen faniuden määritelmä ei istukaan jonkun toisen ajatukseen omasta faniudestaan, voi hän kokea sen uhaksi omalle identiteetilleen. Mutta kuten adswil kirjoittaa, ei toisella tavalla tykkäämisen pitäisi olla keneltäkään toiselta pois.
Fandomin lisäksi myös media syöttää meille jatkuvasti tietynlaista, oikeanlaista, tapaa olla fani. Tosifani sitä, oikea fani tätä. Esimerkiksi Helsingin Uutiset (11.12.2015) kirjoitti Star Wars: The Force Awakens -elokuvan ensi-illan alla seuraavasti: ”Kovimpia faneja lienevät kuitenkin ne, nyt jo keski-ikään ehtineet miehet, joiden aivojen sopukoihin alkuperäisen trilogian juonenkäänteet syöpyivät nuorena.” Lehti määrittelee siis tosifanin iän ja sukupuolen perusteella. Voihan toki olla, että faneja löytyy tuosta ihmisryhmästä suhteessa enemmän kuin esimerkiksi parikymppisten naisten joukosta, mutta niin sanotusti faniuden asteen suhteen näillä kriteereillä ei liene merkitystä. Käytännössä lehti esittää vaatimukseksi, että on täytynyt syntyä tiettyyn aikaan ja näin ollen päästä kelkkaan ensimmäisten joukossa ollakseen todellinen fani. Tässä tulee esiin kenties samanlainen autenttisuuden ja alkuperäisyyden vaatimus kuin Potterien kanssa: heti alusta asti paikalla olleet saavat auttamatta tietynlaista kunnioitusta. Uusilla faneilla on paljon enemmän työnsarkaa, eikä heillä esimerkiksi median silmissä välttämättä ole edes mahdollisuutta päästä samalle tasolle niin sanottujen alkuperäisfanien kanssa. Mielestämme tämä on absurdia, sillä kukaan ei valitettavasti voi valita omaa syntymäajankohtaansa, eikä sen pitäisi yksin määrittää kenenkään statusta fanina – sukupuolesta puhumattakaan.
Faniuden määritelmiä puskee pienen faniraukan tajuntaan joka puolelta: fandom määrittelee, sen ulkopuolinen maailma määrittelee, jokainen fani määrittelee omaansa ja enemmän tai vähemmän myös toisten faniutta. Onko tässä määrittelemisessä lopulta mitään järkeä? Jääkö faniuden ydin paitsioon? Sillä kun faniuden määritelmästä riisutaan kaikki se, mikä ei yksiselitteisesti päde jokaiseen faniin, jää yleensä jäljelle innostus fanitettavaa kulttuurituotetta kohtaan – ja se on olemassa huolimatta siitä, määritelläänkö sitä vai ei. Meistä olisi mukavaa keskittyä tuohon innostukseen ja nauttia siitä, että ympärillä on muitakin, jotka jakavat saman innostuksen.
Peace & love,
Susanna ja Lotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti